Testimonials, Tietoiskut •

Sukkamestarit Oy liittyy osaksi Aclima-konsernia

Nordic Growth toimi myyjän neuvonantajana kaupassa, jossa Sukkamestarit Oy siirtyy Nalkan omistamalle norjalaiselle villa-asiantuntija Aclimalle.

Vuonna 1996 perustettu ylöjärveläinen Sukkamestarit Oy on Suomen suurin sukkavalmistaja. Viime vuosina yhtiö on muuttunut perinteisestä päivittäistavarakaupan toimittajasta kansainväliseksi bränditaloksi, joka keskittyy laadukkaisiin merinovillasukkiin ja teknisiin sukkiin. Yhtiön omia brändejä ovat Sukkamestarit, UphillSport ja TOEZZ Hockey, ja sen tuotteita myydään yli 20 maahan. Sukkamestarit on Euroopan ainoa NATIVA-sertifioitu sukkatehdas. Yhtiö toimii myös Tanskan puolustusvoimien sotilassukkien puitesopimustoimittajana.

”Sukkamestarit on viime vuosina toteuttanut määrätietoista kasvustrategiaa ja laajentanut toimintaansa menestyksekkäästi kansainvälisille markkinoille. Yhtiön vahvasta osaamisesta kertoo merkittävä monivuotinen hankintasopimus Tanskan puolustusvoimien kanssa, joka on osoitus Sukkamestareiden kyvystä kehittää ja valmistaa vaativiin käyttötarkoituksiin korkealaatuisia merinovillatuotteita. Uuden omistajan tuella yhtiö saa entistä vahvemmat resurssit ja verkostot kasvun vauhdittamiseen sekä kansainvälisen markkina-aseman edelleen vahvistamiseen”, sanoo Nordic Growthin Projektijohtaja Janne Tapaila.

Aclima on vuonna 1939 perustettu norjalainen villa-asiantuntija, joka valmistaa korkealaatuisia merinovillavaatteita sotilas-, ammatti- ja ulkoilukäyttöön. Aclima on osa Open Air Groupia, Nalkan omistamaa yhtiöryhmää, joka keskittyy metsästys-, koira- ja ulkoilutuotteisiin. Ryhmä toimii Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa, ja sen vientimyynti ulottuu yli 50 maahan.

Yrityskauppa yhdistää kaksi yhtiötä, joiden toiminnan ytimessä ovat laadukas villa, kestävä kehitys, vastuullinen hankinta ja täysin eurooppalainen arvoketju. Sukkamestarit tuo Aclimalle omaa sukkatuotantoa ja syvää teknisten sukkien osaamista, kun taas Acliman vakiintunut ammattilais- ja B2B-myyntiverkosto tarjoaa vahvan alustan Sukkamestareiden kansainvälisen kasvun jatkamiselle. Yhdistyneen liiketoiminnan vuotuinen liikevaihto on noin 50 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä yli 180. Tuotanto ja brändit säilyvät Suomessa, ja tavoitteena on kasvattaa Ylöjärven tehtaan tuotanto kolmeen miljoonaan sukkapariin vuodessa tulevina vuosina.

 

Nordic Growthin tiimin yhteystiedot

Janne Tapaila, janne.tapaila@nordicgrowth.com, +358 40 359 0511
Mustafa Sabir, mustafa.sabir@nordicgrowth.com, +358 40 501 1228