Yrityskauppa: Oikea ajoitus ja hiljainen myynti - Comset®
Julkaisut, Tietoiskut

Yrityskauppa: Oikea ajoitus ja hiljainen myynti

Viime kuukaudet ovat osoittaneet, kuinka herkästi teemme päätöksiä tunnepohjalta. Se on inhimillistä ja kuuluu elämään. Parhaiten menestyvät omistajat kuitenkin hyödyntävät päätöksenteossa tietoa ja todisteita.

Yritysjärjestelyjä suunnitteleville omistajille tärkeitä ajankohtaisia havaintoja ovat:

  1. Yritysten myyjät ovat säikähtäneet koronaa ostajia enemmän. Toki poikkeustilanne tuo markkinoille myös pikavoittoja tavoittelevia ostajia, mutta jokaisessa markkinatilanteessa on myös vakavasti otettavia toimijoita – juuri niitä, jotka ovat valmiita maksamaan itselleen sopivasta liiketoiminnasta oikean hinnan.
  1. Jo ennen koronaa talouden yleisen kehityksen näkymä oli mieluummin heikkenevä kuin vahvistuva. Keskuspankkien elvytyspolitiikka luo myös kuplan vaaraa. Tästä seuraa luonnollinen johtopäätös: Mikäli tavoitellaan yrityskauppaa esimerkiksi lähimmän viiden vuoden sisällä, on vahvoja perusteita päästä parempaan lopputulokseen toimimalla mieluummin aikaisemmin kuin myöhemmin.

Tässä kooste ja linkit kolmeen tärkeään näkökohtaan yrityskauppojen suunnitteluun:

Yrityskaupat ja korona

Polttava kysymys yrityskauppoja harkitseville omistajille on kuinka vallitseva tilanne vaikuttaa yrityskauppoihin.

Lue koko artikkeli: ”Yrityskaupat ja korona”

Yrityksen myynnin oikea ajoitus

Kokemuksemme mukaan yleisin virhe ajoitusta suunniteltaessa on se, että päätöstä ei tehdä ajoitukseen vaikuttavien osatekijöiden suhteen kokonaisarviona vaan keskittyen vain yhteen-kahteen osatekijään. Projektijohtaja Jari Honkon kirjoitus ajoituksen pohdintaan liittyvistä tekijöistä on aina ajankohtainen. 

Lue lisää artikkelistamme: ”Yrityksen myynnin oikea ajoitus”

Hiljainen ja vielä hiljaisempi yrityksen myynti? 

Yritysjärjestelyjä tavoittelevat omistajat toivovat usein, että ostaja ilmaantuisi itse ja esittäisi tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Taustalla on usein pelko siitä, mitä vaikutuksia yrityskaupan aktiivisesta hakemisesta on asiakkaisiin, henkilökunnan suhtautumiseen tai kilpailutilanteeseen. Kollegani Vesa Hopian artikkeli tuo näkökulman yrityskauppaan liittyvien pelkojen käsittelyyn.

Lue lisää artikkelistamme: ”Hiljainen ja vielä hiljaisempi yrityksen myynti?”

 

Asko Kapanen
Partner
0400 551 471

Kun haluat pohtia omistajan eri vaihtoehtoja, niin varaa tästä keskusteluhetki kanssamme. Keskustelu on aina luottamuksellinen ja sitoumukseton. Varaa aika tästä: